sunnuntai, 8. marraskuu 2009

isänpäivä aamuna

TET on nyt sitte ohitte. Tuntuu jotenki karulta mennä kouluu, sit on taas läksyi ja kokeit ja tuntei ja ällöi opettajii. Nojoo, minkäs sille mahtaa, että 2 vko menee kumminki sen ver' nopeasti. Just ku pääs työstä kiinni, ni se loppuukin. Sain tehä kaikenmoista, pipojuttuja, galluppeja. Mie sain haastatella ihmisiä. Nojoo.. Parasta kaikes kuitenki oli, että mä sain tuoda mun mielipiteen esii! Nyt kaikki tietää mitä mie ajattelen monista asioista.

Sain siellä myös paljon hyvää kommenttia, etenki siitä yhestä kirjotuksesta. Se oli mielipide koulujen lakkauttamisesta. Kaverit ja kaverin kaverit ja äidin kaverit ja muut on tullu tosi innoissaan sanomaa, että oli napakka kommentti, hyvin kirjotettu. En sitte tiiä että sanoko ne sen silleen, että mulle tulisi hyvä mieli, vai tarkottiko ne sitä. Mutta jotenki pitkästä aikaa, keskellä tän kaiken muun paskan, musta tuntuu et oon onnistunu jossain. Ja mulle se on iso juttu!

Sitten ilmoitusluontoinen asia. On tapahtunut jotain mitä mie en yksinkertasesti kykene hyväksymään : Mun kaveri menee katsomaan mun lempibändiä Lontooseen. Nojoo, nyt oon sit päättäny, että unohan koko bändin ja sen vitun unelman!! Oon muutenki kokenu unelmat turhiks tän kuluneen vuoden aikana. Ne vaan satuttaa.

No jöö, vielä on unelmia jotka ei oo särkyny. Joku typerä on menny sanomaa et unelmat rakentaa siltaa, mie sanon, että unelmat kaivaa hautaa. Sinne mut sit joskus lasketaa mun fobioiden, jotka on tuhonnu mun kyvyn välittää ja särkyneiden unelmien kanssa. Siitäs sain!

 

Nii ja hyvää isänpäivää

 

keskiviikko, 28. lokakuu 2009

Jackson, This Is It ♥

Ää, oon ollu tänää niin helvetin väsyny että perc. Sorii, mutta oikeasti. Vaikka heräsin tänään aamulla 7 ja kävin viimeyönä 11 nukkumaan, olin aamulla ihan sika väsynyt. Tiedätte tunteen? Pääsin tettiin kaverin kyydillä, niin ei tarvinnut raahautua bussiin ja bussilla tet-paikalle. Tein pari hommaa, kirjotin puhtaaksi ja tein yhden listan loppuun.. Sitten kun hommat loppuivat aika rupesi käymään todella pitkäksi.

Hommia ei oikein ole ollut tänään, niin ei ole aiheesta paljon mitään kerrottavaakaan. Paitsi että jo kolmena päivänä olen kustantanut ruokani itse, ja heittänyt kuitin pois, tajuamatta, että saisin siitä rahani takaisin jos veisin kuitin tet-paikalle. Ja jokaisena päivänä olen tajunnut asian vasta kävellessäni Petrin huoneen ohi matkalla huoneeseeni.

Kotiinkin pääsin kaverin kyydissä ja matkalla sain kuunnella kun maanantaina bussikuskina ollut nainen oli bongannut kaverini tetpaikallaan ja kertonut tälle, että olimme kuulemma kutsuneet häntä VITUN ÄMMÄKSI! On silläkin pokkaa, tottakai meitä ärsytti hänen käyttäytymisensä. Luulisi että palveluammatissa oleva ihminen osaisi kätkeä vittuuntumisensa, ja saatoimme jotain pientä sanoa, mutta emme todellakaan haukkuneet häntä VITUN ÄMMÄKSI! Voi jumalauta sanon minä. Nyt molemmat kaverini ovat tekemässä valitusta johonkin matkajuttuun, mutta minun mielestäni asian voisi antaa ihan olla.. Mitä toinen mahtaa omalle persoonalleen, jos on herkkähermoinen ja katkera niin olkoon, en anna moisen vaikuttaa minun elämääni..

Ensimmäinen asia mitä tein kotiin päästyäni, oli tekstiviestiin vastaaminen. Seuraavaksi astuin vain ulos ovesta, ja tuntui kun en olisi kotona käynytkään. Paras ystäväni pyysi minua katsomaan This is Ittiä, ja oli muuten hyvä elokuva.

Elokuvateatterissa istuimme tapamme mukaan toisella rivillä ja pidimme jalkoja eturivin tuolien selkänojilla ja käsinojilla.. Rento meininki kaiken kaikkiaan. Olin todella koskettunut jostakin kumman syystä. Olen aina ihaillut Michael Jacksonia, ihan vain siksi, että hän todella uskaltaa olla sitä mitä on (enkä kiellä, etteikö homma olisi siltikin mennyt hieman yli). Luulen hänen tunteneen joistain asioista himan samalla tavoin kuin minä, esimerkiksi muuttuminen. Selvästi hän yritti jollain tapaa olla joku muu, kuin se joksi oli syntynyt, mutta turha arpoa hänen tunnelmiaan, kun en ihmistä tuntenut.                                                                    

    

Jackson on ihanan tarkka siitä, miten biisit soitetaan. Kaiken pitää olla just, eikä melkein. On ihailtavaa miten artisti tasan tietää mitä tahtoo, tietää miten haluaa asioiden hoituvan. Earth Songin aikana minulla kirposi kyynelet silmiin. Näin että Michael nautti siitä mitä teki, ja hän teki sen täydellisen upeasti. Hän oli aivan mieletön esiintyjä, viihdyttäjä, upean lahjakas. Hänellä oli viesti maailmalle, kaikki eivät nähneet sitä, toiset näkevät sen edelleen ja ottavat opikseen. Kaikki kunnia popin kuninkaalle, levätköön rauhassa. Ja me jotka rakastamme Michael Jacksonin maailmaan tuomia asioita voimme nauttia niistä, vaikkemme Michaelin livekeikalle pääsekään. Hän lepää jossakin paremmassa paikassa nyt.

Käväisin myös joogassa, ja tulin tulokseen että se ei ole ihan juttuni. Seisominen pyörryttää ja oksettaa, ja jalkojen jutut sattuvat. Kaiken lisäksi jooga on aivan liian hidasta. Voisin sen homman lopettaa ja kokeilla vaikkapa aerobicciä tai vaikka ihan tanssimista, toteuttaisin yhden lapsuuteni unelmista.

No mutta nyt alkaa olla uni aika. Jasåtyttö painuu nyt pehkuihin, Öitä

tiistai, 27. lokakuu 2009

lehtihommia ja lahjaostoksia

Olin aamulla taas vaihteeksi ihan paniikissa. Mentii kaverin kanssa liian ajoissa bussipysäkille ja istuiltiin siinä pitkää, ennenkun bussi tuli. Ennen työpaikalle menoa, kävin saattamassa kaverini tet-paikkaansa, ja näin tuttuja. Sitten oli pakko mennä sisälle omaan tetpaikkaani. Olen ihan varma, että tärisin kun hullu, mutta koitin silti tervehtiä tutun tuntuisia naamoja.

En ollu vielä antanu lappua 'työnantajalle', niin hoidin sen homman heti aamusta, ja sitten jo sainkin kuulla pääseväni jollekkin keikalle tänään. Olin aika innossani, ku siihen ois mahollisuus pitäny olla jo eilen, mut se myöhästyi, enkä sitten ehtinyt sinne. Tänään olikin tiedossa paljon kivempi keikka. Olin mukana haastattelemassa mun ikäisiä nuoria pipoasioista. Bongailtiin hauskoja pipoja, ja minä bongailin mm. mieleenjääneen pojan jolla on aina tosi kivoja housuja ja lapsuudenystäväni, joka ei varmasti tunnistanut minua. Kyseisestä lapsuudenystävästäni olen saanut kuulla viimeaikoina paljon mm. sen takia että hänen äitinsä on töissä tet-paikallani. Tarinoita on kuulunut juuri ohimenneistä syntymäpäivästä ja mopokortista, ja mukavia menneisyydenkin muistoja on tullut kuultua pari. Ei sillä että se häiritsisi, mutta se ihminen on kadonnut elämästäni jo vuosia sitten, se aika on minulle ollutta ja mennyttä, enkä edes muista siitä juuri mitään. Juttuja olen kuullut, mutta ne ovat sellaisia, jotka eivät oikeasti saa ikävöimään niitä 'hyviä vanhoja aikoja'.

Me haastateltiin paljon erilaisia ihmisiä, ujompia ja ulospäinsuuntautuneempia, fiksuja ja hullummanpuoleisia. Kaiken kaikkiaan homma oli tosi mukavaa, ja tulevaisuudessa voisin ihan hyvin kuvitella olevani vaikkapa toimittaja tai valokuvaaja. Kävin mukana olleen toimittajan kanssa syömässä mäkissä, vaikutti tosi mukavalta ihmiseltä.

Kun palasimme toimitukseen, sain alleni työn: Mielipide/kommentti keikalla käsitellyistä asioista, eli pipoista ja siitä pitäisikö murtaa tapa ottaa pipo pois päästä töissä, koulussa ja yleensäkin sisätiloissa. Kirjoitin noin tuhatsanaisen kommentin, jossa esitin mielipiteekseni, että pipon riisuminen sisätiloissa on kohteliasta, kuinka olenkin mielikuvituksekas!!! :D

TETin jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan lahjaa ylihuomisen syntymäpäiväsankarille. Ostimme kalliilla rahalla kaikkea ihan kamalaa, olen itsekin hieman järkyttynyt, toivon vain että synttärisankari edes hieman pitää lahjasta, jonka teemana oli ostaa ihan mitä vain kultaista ja mustaa rihkamaa.  Olimme ystäväni kanssa todella väsyneitä, jotenka shoppailu ja inhimillinen keskustelu karkasi totaalisesti käsistä, ja loppujenlopuksi kaikki päättyi siihen, että nauroimme kippurassa naamat punaisina auton takapenkillä.

Tulin juuri ulkoa, siellä sataa vettä. Purin syvää vittuuntumistani kaverilleni, ja sain samalla mitalla takasin. Nyt on päivän ongelmatkin tullut vuodatettua ja voin kaikessa rauhassa (tet-stressiä lukuunottamatta) käydä nukkumaan.

GOOD NIGHT!!♥ Mr. Jaså

 

maanantai, 26. lokakuu 2009

tuskaa ei voi koskea, mutta se voi tarttua kiinni.

Tänää täytin 15 vuotta. Siks aattelin ruveta kirjottamaan blogia, kaipaan jotain uutta asioiden purkamis keinoa. Ei elämä kamalaa oo, mut se on huonoa ja vaikeeta, ja ku paha olo ei mahu omiin soluihin, muihin ihmisii ja runoihin, sitä pitää jatkaa. Ei mulla aina paha olo oo, mut usein.. yleensä.

Tänään alko myös TET. Enkä hallitse sitä yhtään. Kaikki on niin vaikeeta ja oon kokoajan ihan hukassa, ne ihmiset tietty on tosi mukavia, mut en silti selvii kahta viikkoo järjissäni. Musta vaa tuntuu et oon kaikinpuolin hukassa, kaikessa mitä teen, yritän tehä ja mitä ajattelen. Mikää ei tunnu enää hyvältä, ei nyt.

Ihmiset on jättäny mut, tai emt. Mulla pitäisi olla enemmän kavereita ku ennen, mut yhä harvempi muistaa mua tänää, yhä harvempi välittää musta oikeasti. Olo on jotenki yksinäinen, haluaisin vaan pois tästä kierteestä. Haluisin kerranki tuntee, et olisin tärkeä, et olisin välitetty, ehkä jopa rakastettu. Mut ei se ole tärkeää. Mulla on kavereita, pari hyvää kaveri ja perhe.. vähän tärkeää lähisukua. Ainekset onnee..

Mulla on myös unelmia. Ja eiks niiden sanota olevan siltoja. Näistä unelmista en tiiä, ne on aika isoja.. aika isoja.

Mm, onneksi sain merirosvoradion. Rakastan tätä, rakastan. Tää on hauska ja mieleejäävä ja näil hahmoil on ihanat ja erottuvat persoonat. Tarinaki on hieno. Ja lopussa huomaa, et jokaselle ihmiselle on ne jotka siitä välittää, jokasel on oma gang. Vaikkei sitä aina huomaa. Jokasella on joku, joka pelastaa. Mut sen huomaa vasta sitte ku on avun tarpeessa. Itelläniki on yks henkilö, joka tukee jos tarvii, joka kuuntelee ku sattuu, joka lohduttaa ku suree.
Kiitos siitä.

Mut miepä painun pehkuihin, jaksan huomena paremmin, ehkä jaksan elää.. (jos jaksan)