Tänää täytin 15 vuotta. Siks aattelin ruveta kirjottamaan blogia, kaipaan jotain uutta asioiden purkamis keinoa. Ei elämä kamalaa oo, mut se on huonoa ja vaikeeta, ja ku paha olo ei mahu omiin soluihin, muihin ihmisii ja runoihin, sitä pitää jatkaa. Ei mulla aina paha olo oo, mut usein.. yleensä.

Tänään alko myös TET. Enkä hallitse sitä yhtään. Kaikki on niin vaikeeta ja oon kokoajan ihan hukassa, ne ihmiset tietty on tosi mukavia, mut en silti selvii kahta viikkoo järjissäni. Musta vaa tuntuu et oon kaikinpuolin hukassa, kaikessa mitä teen, yritän tehä ja mitä ajattelen. Mikää ei tunnu enää hyvältä, ei nyt.

Ihmiset on jättäny mut, tai emt. Mulla pitäisi olla enemmän kavereita ku ennen, mut yhä harvempi muistaa mua tänää, yhä harvempi välittää musta oikeasti. Olo on jotenki yksinäinen, haluaisin vaan pois tästä kierteestä. Haluisin kerranki tuntee, et olisin tärkeä, et olisin välitetty, ehkä jopa rakastettu. Mut ei se ole tärkeää. Mulla on kavereita, pari hyvää kaveri ja perhe.. vähän tärkeää lähisukua. Ainekset onnee..

Mulla on myös unelmia. Ja eiks niiden sanota olevan siltoja. Näistä unelmista en tiiä, ne on aika isoja.. aika isoja.

Mm, onneksi sain merirosvoradion. Rakastan tätä, rakastan. Tää on hauska ja mieleejäävä ja näil hahmoil on ihanat ja erottuvat persoonat. Tarinaki on hieno. Ja lopussa huomaa, et jokaselle ihmiselle on ne jotka siitä välittää, jokasel on oma gang. Vaikkei sitä aina huomaa. Jokasella on joku, joka pelastaa. Mut sen huomaa vasta sitte ku on avun tarpeessa. Itelläniki on yks henkilö, joka tukee jos tarvii, joka kuuntelee ku sattuu, joka lohduttaa ku suree.
Kiitos siitä.

Mut miepä painun pehkuihin, jaksan huomena paremmin, ehkä jaksan elää.. (jos jaksan)